Eilen Nylkyttäjät kokoontuivat yhdistyksen vuosikokousta pitämään. Paikkana toimi tällä kertaa Paiholan Erän metsästysmaja. Ennen virallisia kokoustoimintoja kävimme lumikenkäilemässä metsässä ja Pielisjoen jäällä. Kokouksen jälkeen saunottiin hyvälöylyisessä rantasaunassa.
Poimintoja kokouksen sisällöstä:
Vuoden Nylkyttäjäksi 2009 valittiin sama heppu kuin viime vuonnakin. Päätettiin muuttaa valintaprosessia siten, että jatkossa pääkriteerinä valinnassa on vuoden aikana juostujen kilpailukilometrien määrä.
Päätettiin järjestää Noljakan Nylkytys myös vuonna 2010.
Yöjuoksu juostaan vuonna 2010. Alustavana ideana tapahtuma yhdistetään jollain tapaa Varpaisjärven Yömaratoniin. Aikaisempiin Yöjuoksuihin voi tutustua tällä sivulla.
Jäsenet lupailivat myös osallistuvansa erinäisille määrille maratoneja ja puolimaratoneja kuluvan vuoden aikana. Entinen 20 € sakko täydellisestä kilpailemattomuudesta vuoden aikana pidetään voimassa.
Jäsenmaksuja maksettiin useamman vuoden osalta. Jatkossa kerätään 5 € ylimääräinen maksu, mikäli jäsenmaksua ei ole toimitettu 30.3. mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
?