Tutkimus: Lenkkari ohjaa väärään juoksutyyliin
2.2.2010 10:41
Afrikan juoksuihmeen ikoni on Abebe Bikila. Etiopialainen voitti paljain jaloin myös Ateenan maratonin toukokuussa 1961.
Afrikkalaisten juoksuihme rantautui länsimaihin Rooman olympialaisissa 1960.
Etiopian Abebe Bikila voitti maratonin – paljain jaloin.
Kepeän ja tehokkaan juoksutyylin salaisuus voi piillä tavassa, johon tossuilla juosseet eivät totu.
Satunnainen hölkkääjä lyö yleensä kantapäänsä maahan juostessaan. Kokeneet paljasjalkaiset juoksijat kuitenkin välttävät kantapään käyttöä.
Evoluutiobiologian professori Daniel Lieberman Harvardin yliopistosta tutki kolmenlaisia juoksijoita Yhdysvalloissa ja Keniassa: niitä jotka juoksivat aina paljain jaloin tai aina tossuissa, ja niitä, jotka olivat siirtyneet paljaista jaloista tossuihin.
Kolme neljästä tossujuoksijasta oli "kanta-astuja". Kantapäät tärähtävät maahan jopa tuhat kertaa mailin matkalla.
Paljasjalkaiset siirtävät jalan painoa jalkaterän keskiosalle tai päkiälle. Päkiällä juostessa jalka on jousimaisempi.
"Jalkamme on kuin luotu juoksemaan", sanoo Lieberman.
Ihminen on nähtävästi hölkännyt aina ja savanneilla myös henkensä pitimiksi. On todistettu, että kestävyysjuoksija voi väsyttää pienriistan.
Monet otaksuvat, että paljain jaloin juokseminen satuttaa. Lieberman sanoo, että ilman kipua voi juosta hyvinkin karheilla ja kovilla alustoilla, jos hallitsee tekniikan.
Afrikan juoksijoiden ylivoimaa on aiemmin selitetty akillesjänteen ja nilkan ihanteellisella muodolla. Uuden juoksuvertailun julkaisi Nature.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
?