lauantai 13. helmikuuta 2010

Verkkouutiset: Ihmisjalka ei ole tehty juoksemiseen

Verkkouutiset:

Ihmisjalka ei ole tehty juoksemiseen


Kirjoittanut SM 13.02.2010 17:01

Ihmiset ovat tehokkaita kävelijöitä, mutta tehottomia juoksijoita, kertoo Utahin yliopiston tuore tutkimus.

Ihmiset, ihmisapinat ja karhut ovat harvoja eläimiä, jotka astuvat kävellessään ensin kantapäälle, rullaavat sitten askeleen päkiälle ja lopulta varpaille.

Tuore tutkimus osoittaa, mitä hyötyä tästä on: jos ihminen astuisi ensin päkiälle, käveleminen kuluttaisi 53 prosenttia enemmän energiaa kuin kanta-astuminen. Sen sijaan varpaat edellä käveleminen vaatisi 83 enemmän energiaa.

Uusi tutkimus julkaistaan maaliskuun alussa The Journal of Experimental Biology -lehdessä.

Tutkimuksen johtajan, professori David Carrierin mukaan suurin osa nisäkkäistä juoksee ja kävelee päkiät edellä eli on niin sanottuja varvasastujia. Kavioeläimet sen sijaan astuvat varpaan kärjillä.

- Tutkimuksemme osoittaa, että kanta-astuminen lisää kävelyn tehokkuutta, mutta ei juoksemisen, kertoo Carrier.

Ihmisen jalka auttaa taistelussa

Energiaa säästävä kävely auttoi todennäköisesti varhaisia metsästäjä-keräilijöitä löytämään ruokaa. Ilmeisesti ihmisen kävelytyyli kehittyi kuitenkin jo aiemmin, koska sama ominaisuus on muillakin ihmisapinoilla.

- Meillä (ihmisten esivanhemmilla) oli tällainen jalan rakenne jo silloin, kun roikuimme puissa. Tehokas kävelytyyli ei siis selittäne tällaista jalan rakennetta, sanoi Carrier

Professori epäilee, että kanta-astuminen kehittyi ihmisen edeltäjille siksi, että se on hyödyllinen taistelutilanteessa. Tukeva askel lisää tasapainoa ja antaa enemmän voimaa vääntämiseen ja työntämiseen. Kanta-astuminen lisää myös ketteryyttä nopeissa käännöksissä.

Pitkät matkat luonnistuvat

Tutkimus suoritettiin mittaamalla 27 koehenkilön hapenkulutusta heidän liikkuessa eri tavoin. Koehenkilöitä pyydettiin kävelemään ja juoksemaan astumalla kantapää edellä, päkiä edellä ja varpaat edellä. Samalla mitattiin myös koehenkilöiden jalkojen maahan kohdistamaa voimaa.

Siinä missä varvasastujat ovat nopeampia juoksijoita, ihmiset ovat hyviä pitkien matkojen juoksussa.

- Olemme fysiologisesti ja anatomisesti erikoistuneita pitkän matkan juoksuun.

Carrier kuitenkin huomautta, että monet huippujuoksijat eivät astu kantapäälleen, vaan päkiälle. Hänen mukaansa se vaikuttaisi olevan ihmisen alkuperäinen juoksemistyyli.

Tutkimuksesta raportoi ScienceDaily.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

?